Search

RESCUEKOIRA YODAN TULO ELÄMÄÄNI osa II


Olin tavannut rescuekoira Yodan pari kertaa ja päätin, rescueyhdistys Eläinten Suojakoti Toivon myös hyväksyessä minut omistajaksi, adoptoida sen itselleni. Siitä, kun näin koirasta ilmoituksen ja tein päätöksen, meni vain viikko. Olin todella innoissani ja samalla jännitin tilannetta. Miten koira sopeutuu kotikoiraksi ja kaupunkielämään? Miten nopeasti saan sen opetettua sisäsiistiksi? Mitä, jos se haukkuu ja itkee paljon ja naapurit hermostuvat? Mitä, jos se ei tulekaan kissan kanssa toimeen? Mitä, jos se valvottaa kaikki yöt? Totta kai olin tietoinen, että rescuekoiran kanssa on aluksi haasteita. Mietin vain, että millaisella vaivannäöllä ja missä ajassa mahdamme päästä rentoon ”kotikoiran tilaan”.


YODA UUDESSA, IHMEELLISESSÄ MAAILMASSA


Cute little dog on a couch
Sisällä kotona Yoda oli heti alusta asti kuin oloneuvos.

Yllätyksekseni Yoda oli alusta asti sisäsiisti ­– se vain oivalsi asian. Yoda myös nukkui yöt kuin tukki, oli todella huomaavainen Pupu-kissaa kohtaan, osasi kulkea hihnassa, osasi jäädä yksin kissan kanssa kotiin, eikä haukkunut turhia. Ainoa asia, mikä piti opettaa pois, oli ettei se hauku perään, kun lähden kissan kanssa ulos.


Kuitenkin monet uudet asia, tietenkin, jännittivät sekä pelottivat alussa Yodaa. Olihan elämä kotikoirana kaupungissa jotain ihan muuta kuin pentutehtaalla. Todella pelottavia olivat kaupungin äänet: talomme ympäristössä rakennettiin ja heti kotikadulla kolistelivat raitiovaunut. Ja rappuset, ne olivat jotain kummallista. Ylöspäin Yoda oppi kulkemaan raput parissa päivässä, alaspäin meni ehkä viikko.



Little dog and a blond girl
Kummityttöni ja Yoda bondasivat nopeasti.

Ulkoillessa ensimmäisen viikon ajan pääasiassa kannoin Yodan parin sadan metrin päässä olevaan puistoon. Muistan, kuinka tämä aina tuhisi sylissä, kuten Yoda tekee, kun sitä jännittää kovasti. Puistossa Yoda teki aina hienosti tarpeensa. Kävely olikin sitten pätkittäistä: mentiin vähän eteenpäin, kunnes Yoda pysähtyi kuullessaan oudon äänen tai joku mies tuli näköpiiriin. Rohkaisin Yodaa jatkamaan kulkua heittelemällä nameja tämän eteen. Onnekseni Yoda on todellinen herkkusuu!






KOTIKOIRANA ONKIN IHAN KIVAA


Yoda oppii uusia asioita nopeasti. Meni vajaa pari viikkoa ja Yoda käveli puistoissa kanssani jo ihan reippaasti. Katsoi aina välillä mua kuin sanoen: ”Jee, tässä me mennään!” Huomasin myös, että Yoda rakastaa spurttailla. Miehiä tuli vastaan, mutta onneksi Katajanokalla asuu paljon ”koiramiehiä”. Ystävällisesti he menivät aina kyykkyyn ja tarjosivat Yodalle antamani namin. Yoda ymmärsi, että miehet ovat ihan okei, myös lippispäiset, jotka aluksi olivat niitä pelottavimpia. Koiria Yoda ei koskaan pelännyt. Päinvastoin, se tulee upeasti niiden kanssa toimeen. Onneksi asuinalueellamme on paljon kivoja koirakavereita omistajineen.


Ihka ensimmäistä kertaa kahvilassa. Vähän jännäsi.

Kahvilaan Yodan otin mukaan jo parin viikon jälkeen. Rauhallisesti se istui vieressä, vaikka vähän jännittikin kolisevia ääniä ja isoa ihmismäärää. Parasta tälle tietenkin oli, kun sai maistaa tilaamaani kakkua – ja tästä kovin kiitollisena pyyhki suupielensä farkkuihini.


Yodan olemus herättää ihan yleisesti hyväntuulisuutta ihmisissä. Se katsoo silmiin ja moikkaa kohteliaasti häntä heiluen ja koko nassu hymyillen. Paras kommentti on ehkä tullut naapurin taaperolta, joka näki Yodan mun sylissä. Katsottuaan Yodaa ihmeissään hetken hän sanoi: “Nalle”.






YODAN ALKUTAIVAL PUPU-KISSAN KANSSA


Otukset mahtuivat samalle sohvalle jo viime kesänä.

Yoda ja Pupu olivat alusta asti kohteliaita toisilleen, tosin Pupu oli vähän varautuneempi. Parina ensimmäisenä päivänä en juuri viitsinyt jättää Yodaa ja Pupua kaksin. En pelännyt, että ne tekisivät toisilleen mitään pahaa, mutta en halunnut laittaa niitä liian pian jännittäviin tilanteisiin. Koira talossa oli muutenkin uusi ja siksi vähän stressaava tilanne itse kullekin. Kuitenkin jo muutaman päivän sisällä jätin Yodan ja Pupun kolmeksi tunniksi kaksin ja kaikki meni hyvin.


Jos joku asia Pupua alkuun ärsytti, ja vähän ahdisti, oli se, että Yoda halusi omia mut täysin. Tietenkin, koiralla oli ensimmäistä kertaa oma emäntä ja turva. Tämä ilmeni lähinnä niin, että kun lattialla silittelin Pupua, ryntäsi Yoda heti iloisena paikalle: ”Minäminäminä!” Pupu, vähän ahtaanpaikankammoinen kun muutenkin on, lähti aina ärsyyntyneenä pois. Silittelyt siirtyivät siis pöydille. Samoin, jos yritin laittaa Pupulle valjaita, oli Yoda heti paikalla varmistamassa, että hän lähtee myös ulos. Tämä oli ehkä kaikista stressaavin tilanne Pupulle: kissaa ollaan laittamassa kiinni ja pikkuinen koira juoksee innokkaana paikalle. Siksi aluksi laitoin ja riisuin Pupun valjaat vessan puolella. Ja kyllä, Pupu myös ulkoilee hyvillä, yli +8 asteen ilmoilla kerran päivässä.




Koirapuistossa lokakuussa. Hännästä näkee, miten uusi karva on kasvamassa vanhan tilalle.

RESCUEKOIRA ANTAA PALJON ENEMMÄN KUIN OTTAA


Rescuekoiria on luonnollisesti erilaisilla taustoilla ja kokemuksilla. Yodan kotiutuminen on varmasti sieltä helpoimmasta päästä. Totta puhuen, pikkukoiran tilannetaju ja oppimiskyky on välillä jopa hämmästyttänyt mua. On ollut todella palkitsevaa seurata, miten Yodan itsetunto on kehittynyt ja miten se koko ajan nauttii enemmän ja enemmän elämästä. Se mikä itseäni liikutti eniten alussa, oli miten Yoda luotti minuun. Ei tällä ehkä ollut vaihtoehtoja, mutta Yodalle oli heti itsestään selvää, että minä olen hänen kotinsa ja turvansa. Lojaali, pieni, suloinen ja viisas Yoda – olin jo alusta asti aivan myyty.




Miten Yodalla menee tänä päivänä, puoli vuotta adoptoinnin jälkeen? Millainen citykoira siitä on kuoriutunut? Siitä lisää vähän myöhemmin ;)


Rakkaudella Leena


P.S. Yodalla on oma Instagramtili: yoda.loves.life