SYYLLISYYS JA SAIRASTAMINEN – SE EI OLE SUN SYY, ETTÄ SAIRASTAT

Syyllisyys pitkäaikaissairaudessa on yllättävän yleinen tunne. Kun sairastaminen muuttaa arjen ja voimavarat hupenevat, katse kääntyy helposti omaan peilikuvaan. Olenko itse syyllinen tähän kaikkeen? Olisinko voinut estää sairastumisen? Olenko taakaksi muille?

Pitkäaikaissairaus tuo mukanaan fyysisiä oireita ja surua monesta asiasta luopumisesta. Sen rinnalle hiipii usein myös syyllisyys. Ajatus siitä, että on jollain tavalla itse aiheuttanut tilanteensa: olisinko voinut elää toisin? Huomata merkit aiemmin? Hakea apua ajoissa? Välttää ylirasituksen, stressin, jatkuvan suorittamisen? Jos löydän virheen, voin ehkä myös korjata asian. Ajatus tuo hetkeksi tunteen hallinnasta. Mutta kaikki ei ole hallittavissa. Kaikkea ei voi ehkäistä tahdonvoimalla, kurinalaisuudella tai oikeilla valinnoilla.

Kun vointi ei vastaa odotuksia

Sairastamiseen liittyvä syyllisyys kytkeytyy vahvasti ihmissuhteisiin. Kun ei jaksa osallistua läheisten tapahtumiin, kun pitää pyytää apua tai erityisjärjestelyjä, tai kun taloudellinen vastuu jakautuu epätasaisesti, syntyy helposti tunne, että on muille rasite. Puolisolle. Lapsille. Läheisille.

Yhteiskunnan odotukset vahvistavat tätä kokemusta. Arvostamme aktiivisuutta, tehokkuutta ja näkyvää menestystä. Elämän kuuluu olla täynnä tekemistä, tavoitteita ja saavutuksia. Kun oma arki kaventuu selviytymiseen pitkäaikaissairauden kanssa, syntyy ristiriita sen välillä, mitä pitäisi olla, ja sen, mihin juuri nyt kykenee.

Syyllisyyden kierre sairastamisessa

Syyllisyys voi johtaa yrittämään liikaa, todistamaan, että kyllä mä pystyn, haluan tehdä ja osallistua. Seurauksena voi olla voinnin romahtaminen. Syntyy armoton kierre: syyllisyys johtaa liikarasitukseen, rasitus pahentaa tilaa, ja sitten alkaa syyllistää itseään voinnin huononemisesta. Tuntuu, että ei voi voittaa.

Entä voiko syyllisyydestä päästä eroon? Ei välttämättä kokonaan. Ainakin omalla kohdallani syyllisyys pitkäaikaissairaudessa nousee esiin säännöllisesti. Sitä kun haluaisi vain kantaa tasapuolisesti kortensa kekoon siinä missä muutkin.

Syyllisyydentunnetta voi kuitenkin yrittää käsitellä. Mua auttaa, kun mietin: puhuuko nyt syyllisyys vai todellisuus? Olenko todella tehnyt jotain väärin, vai ovatko odotukset suuremmat kuin voimavarani? Muistutan itseäni, että teen sen, minkä voin. Sairastamisessa on jo riittävästi kestämistä. Itsensä ruoskiminen ei muuta mitään.

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta 💜

Leena

p.p.s. Olen myös Instagramissa, nähdään siellä @leena.yliportimo p.p.s. Jos haluat saada uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi, kirjaudu etusivulla lukijaksi.