VAKAVA KROONINEN SAIRAUS JA PARISUHDE

Vakava krooninen sairaus vaikuttaa väkisinkin parisuhteeseen, sen molempiin osapuoliin. Sairaus tuo mukanaan suhteeseen väsymystä, vetäytymistä, pelkoja, yksinäisyyttä ja väärinymmärryksiä. Ja silti, kaiken sen keskellä, voi syntyä jotain kestävää: yhteys, joka ei perustu suorituksiin, vaan molemminpuoliseen ymmärrykseen.

PARISUHTEEN HAASTEET, KUN TOINEN ON VAKAVASTI KROONISESTI SAIRAS

AI

Asiaa on turha romantisoida liikaa: vakava krooninen sairaus vaikuttaa väistämättä

parisuhteeseen. Monella tasolla. Myös omaan suhteeseeni. Välillä olen ollut niin huonovointinen, että olemme joutuneet perumaan harkittujakin menoja. Tai ainakin minä olen joutunut, ja kumppanini on mennyt yksin. En voi osallistua arkeen täysillä, enkä olla se hauska kumppani, joka järjestää repäiseviä yllätyksiä (jos ensiapukäyntireissuja ei lasketa), lähtee kokopäiväretkelle tai jaksaa olla sosiaalisissa tapahtumissa pitkään, jos ylipäätään osallistun. Myös sairastamisen mukana tulevat taloudelliset haasteet kaventavat mahdollisuuksia.

Vakava krooninen sairaus hiipii suhteessa myös tunteisiin. Se voi tuoda molemmin puolin yksinäisyyttä, syyllisyyttä, riittämättömyyttä. Herkkyyttä tulkita väärin, tarvetta vetäytyä, pelkoa siitä, että on liikaa tai liian vähän. Fakta myös on, että sairaus voi tehdä terveestä osapuolesta helposti hoitajan – ja se rooli kuluttaa, vaikka kuinka rakastaisi. Tasapaino ei aina löydy helposti.

KUINKA TUKEA TERVETTÄ PARTNERIA SAIRAUDEN KESKELLÄ

Sairaana ei voi olla vastuussa terveen kumppanin jaksamisesta, mutta voi yrittää tukea. Kannattaa kysyä kumppanin jaksamisesta avoimesti – siitä, mikä väsyttää tai turhauttaa. Voi myös yrittää huomioida häntä, voimien rajoissa, silloinkin kun itse on huonovointinen. Se voi tuntua välillä sairaana haastavalta, mutta voimien mukaan. On tärkeää, että kumppani tietää,  että et pidä hänen panostuksiaan itsestään selvinä, että välität.

Asioita, joita sairaan on hyvä ottaa huomioon terveen kumppanin suhteen:

• Kumppanilla täytyy olla oma elämä, oma tila, omat voimavarat.

• Kumppanin ei tarvitse olla sankari. Saa sanoa, että nyt ei jaksa.

• Sairastava on aktiivinen ja ottaa enemmän vastuuta niissä asioissa, joissa voi.

• Välillä kannattaa keskittyä siihen, mikä on hyvin – ei siihen, mitä puuttuu.

• Huumorilla voi keventää tilanteita.

• Sairaan on hyvä kertoa kumppanille voinnistaan avoimesti, jotta tämä ymmärtää, missä mennään.

• Kumppanilta on hyvä kysyä joskus suoraan: “Mitä sä tarvitset multa nyt?”

MITEN TUKEA SAIRASTAVAA KUMPPANIA ARJESSA

Kun partneri sairastaa vakavasti, monelle terveelle osapuolelle herää halu auttaa – mutta myös neuvottomuus. Miten voi olla tukena tavalla, joka ei kuormita itseään liikaa mutta tuo toiselle turvaa ja läsnäoloa?

Sairastava ei kaipaa sääliä tai pelastajaa, vaan ihmistä, joka pysyy rinnalla. Monesti tärkeintä on kuuntelu ilman ratkaisupakkoa. Että kuuntelee kun toisella on vaikeaa, ilman että kääntää katsetta pois. Myötätunto ei tarkoita, että ottaa kaiken kannettavakseen – vaan että on läsnä, vaikka ei voi korjata. On myös hyvä muistaa: sairastava ei ole aina heikko. Hän voi olla sisäisesti hyvinkin vahva, vaikka keho ei jaksa.

Toinen tärkeä asia on tilan antaminen. Vointiin liittyvät vaihtelut voivat olla hämmentäviä, ja joskus sairas vetäytyy. Se ei ole torjuntaa. Se voi olla tapa selviytyä päivästä. Myös arjen pieniä tekoja kannattaa vaalia: lämmin kommentti, lempeä kosketus, pieni ele voi kertoa, että toinen on yhä rakas – sairaudesta huolimatta. Ja usein on parasta vain olla siinä, ihan tavallisesti. Tehdä yhdessä jotain pientä – katsoa sarjaa, syödä iltapalaa. Jakaa hetki.

VOIKO VAKAVA KROONINEN SAIRAUS VAHVISTAA PARISUHDETTA?

AI

Sairaus opettaa pysähtymään. Suhdetta ei voi rakentaa menojen ja suoritusten varaan. Se on hyvä rakentaa jo heti alkuun halusta ymmärtää toista syvällisesti sekä pienistä hetkistä: keskusteluista, ulkoilusta, ruuanlaitosta... Niistä yhteisistä, ehkä pienieleisimmistä asioista ja harrastuksista, mitkä kiinnostavat ja ovat sairauden puitteissa mahdollisia. Suhde ei siis perustu siihen, mitä me teemme, vaan siihen, mitä me olemme.

Sairastaminen on opettanut mulle sairaana lempeyttä, sekä itseä että kumppania kohtaan. Kaikkia kohtaan. Olen oppinut luottamaan toiseen ihmiseen ihan eri tavalla kuin koskaan kehenkään. Myös rakkaudessa, sillä rakkaus ei ole täydellisyyttä. Se on sitä, että molemmat uskaltavat olla epätäydellisiä.

Terve osapuoli voi oppia empatiaa ja kuuntelemisen taitoa, ehkä myös sietämään epävarmuutta ja vaihtelevia olosuhteita paremmin. Sairaan kumppanina oleminen voi myös kannustaa toimimaan tiiviimpänä tiiminä yhteisten asioiden ja tavoitteiden eteen, koska sairauden vuoksi monet suunnitelmat vaativat usein erityistä huomiota ja tarkempaa työnjakoa.

RAKKAUS SAIRAUDEN KESKELLÄ – SUHTEEN ALKU TOIPILAANA

Me mökkireissulla.

Haluan vielä kertoa, että sairaanakin on mahdollista alkaa seurustelmaan. Itselläni tuli tänä keväänä viisi vuotta täyteen yhdessä miesystäväni kanssa. Tapasimme, kun olin aika kurjassa kunnossa. En ajatellut tai uskonut, että siinä tilanteessa voisi rakastua tai alkaa seurustelemaan – tai että joku näkisi mussa jotain, sen joka ”oikeasti olen” (onneksi tuo ajatus on muuttunut jo terveemmäksi). Mutta niin vain kävi. Mietin silloin myös, onko mulla voimia ylipäätään olla ihmissuhteessa. En kuitenkaan voinut olla yrittämättä, koska yhteytemme oli niin vahva.

Olen suhteestani onnellinen, vaikka myönnän, että varmasti nauttisin siitä vielä enemmän terveenä. Koen kuitenkin, että jos tuntee jonkun kanssa vahvaa yhteyttä, sielunkumppanuutta, suhteesta kannattaa pitää kiinni, terveydellisistä haasteista huolimatta. Tärkeintä on rakkaus.

Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta.

Leena

ps. En käsitellyt tässä nyt intiimiä kanssakäymistä. Siitä saisi ihan oman juttunsa.

pss. Olen myös Istagramissa. Nähdään siellä! @small.talkia.elamasta

psss. Jos haluat saada uusimmat artikkelit suoraan sähköpostiisi, kirjaudu etusivulla lukijaksi.